Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Ihmeitä ja ihmetystä!

Aloitamme kirjoittamaan blogia, mistä voi seurata seikkailujamme uudessa elämäntilanteessamme, kun olemme muuttamassa Espanjaan syksyllä. Kaikki alkoi siitä, kun joskus loppusyksystä meille molemmille Helenan kanssa tuli sisimpään tyhjyyden tunne, sellainen haikea olo. Olimme olleet 2.5 vuotta Laukaassa pastoripariskuntana ja työ oli täydessä vauhdissa ja olimme innoissamme kaikesta ja yhtäkkiä tuli sellainen tunne, että meidän työ on täällä lopuillaan. Sanoin Helenalle puoliksi vitsillä silloin, että taidetaan viettää lähtöjuhlia loppukeväästä. Monesti meidän perheen elämässä käännekohdat on tapahtunut nopeasti, mutta tämä on kyllä ollut tähän mennessä kaiken huippu. Kävin Marraskuussa aktiossa Espanjassa ja siellä sain vahvan kokemuksen sisimpääni, että se tulee olemaan paikkamme ja siellä tulee olemaan työkenttämme. Sitten tulin Suomeen ja sain vahvistusta asiassa ja ymmärsin, että se tulee olemaan jo meidän seuraava askel Laukaan jälkeen. Se kuitenkin tuntui vielä j