Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Kukkiksen terveiset

Kuva
Tervehdys minunkin puolestani! Olin tosiaan reilun viikon Pesosten luona lastenhoito-aktiossa ja se hujahtikin nopeasti! Arki kolmen lapsen kanssa näytti niin vauhdikkaalta, että jäin ihmettelemään monta kertaa, että miten siitä selviää vielä kielen opiskelun ja seurakuntatyön lisäksi. Helena ja Tommi sanoivatkin monesti, että ilman Jumalaa ja kutsua ei kyllä selviäisi.  Etenkin poikia oli ollut kova ikävä ja oli hirveän ihana päästä viettämään yhdessä taas aikaa. Pojat olivat jo puolessa vuodessa kasvaneet ja kypsyneet niin paljon, että jäi myös aika haikea olo lähtiessä, kun tajusi, ettei sitä heidän kasvua pääse enää seuraamaan läheltä. Voin vain kuvitella millaista lähteminen on koko perheelle Suomesta ollut, aikamoista luopumista. Olin itse ollut kaksi viimeistä kuukautta harjoittelussa englanninkielisessä päiväkodissa, jossa olin nähnyt miten aluksi haastavaa se voi lapselle olla, kun kaikki kommunikointi tulee vieraalla kielellä. Oli ilo huomata, miten nopeasti ja

Kulttuureihin tutustumista ja pientä ikävöintiä... :)

Kuva
Lähetystyöntekijän ensiaskeleisiin kuuluu tietenkin lähetysmaan kielen ja kulttuurin oppiminen ja sen miten ihmiset ajattelevat. Ihmisten ajatusmallit ovat täällä monellakin tapaa erilaisia kuin Suomessa.  Espanja on myös monien kansojen sulastusuuni ja eri kansallisuuksia asuu täällä paljon. Myös seurakunnassa jäsenistö koostuu eri maista tulleista ihmisistä. Moneen hyvin erilaiseen kulttuuriin ollaan jo tutustuttu. Ja todella haluamme tutustua siihen miten jossain kansan ryhmässä eletään ja toimitaan, koska tietenkin tahdomme heidät tavoittaa evankeliumilla omina persoooninaan. Meitä on suunnattomasti auttanut kun espanjalainen veli Jacobo opettaa meille viikottain kieltä ja myös kulttuuria (käytiin viimeksi syömässä mustekalaa), espanjaksi keskustellen. Kun tietää kansan kulttuurista ja oppii kielen, se avaa ovet evankeliumin kertomiselle. Täällä sosiaalisessa kulttuurissa on helppo luoda ihmissuhteita nopeasti. Kuitenkin teemme jo nyt työtä niin erilaisten kansan ryhmien parissa,

Koetusten viikkoja ja iloisia yllätyksiä!

Kuva
Nuorteniltaan valmistautumista -välillä täytyy heittääntyä! Terveiset Gandíasta! Viime viikot ovat olleet perheessämme tietynlaista koetuksen aikaa, nimittäin nyt jo yli kuukauden ajan ollaan vuoronperään sairasteltu vatsatauteja, flunssia ym. Toki tämä on lapsiperheille ihan tavanomaista, ei siinä sen ihmeempää, mutta huomaa miten se kaiken muun uudenlaisen arjen keskellä vie huomattavan määrän voimia. Toivottavasti kesää kohden saisimme kaikki jo vihdoin tervehtyä. Kirjoitan tätä parhaillaan hotellihuoneessa Espanjan Gandíassa. Tulimme tänne FADEn (Espanjan helluntailiike) järjestämään kongressiin eli työntekijäpäiville. Eilen saimme tavata Espanjassa työskenteleviä muita suomalaislähettejä, vaihtaa kuulumisia ja rukoilla yhdessä. Oli tosi siunaava tapaaminen! Gandían rantakadulta Pojat Gandíassa   Jooelia naurattaa -joku kertoi hyvän vitsin? FADEn työntekijäpäivillä Suomalaislähettien tapaaminen Lähettien tapaaminen. Nuorisotyössä o