Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Jumalan koulussa ja jouluun valmistautumista

Kuva
Miten suhtautua haasteisiin? Tässä lähiaikoina olen työssäni joutunut kohtaamaan yllättäviä tilanteita, joihin en ole voinut ennalta valmistautua. Esimerkiksi menneellä viikolla kerhotyössä jouduin todellakin ylittämään omia rajojani ja heittääntymään tilanteisiin aikalailla extempore! Perjantaisin on lastenkerho, jossa olen pienten puolella vastuussa. Kävikin niin, että muutamaa tuntia ennen isojen lasten kerho-ohjaaja ilmoittikin, että on tullut sairastapaus ja hän ei mitenkään pääse kerhoon, joten minun on pidettävä koko lapsiryhmälle itse tuo kerhokerta. Parhaimmillaan kerhossa käy yli 20 lasta. Nytkin mukana oli lähemmäs 20 lasta. Täytyy sanoa, että tilanne otti aika lujille ja sanoinkin Jumalalle lähtiessäni kerhoa pitämään, että tästä keskustellaan kun tulen takaisin kotiin! :D Ehkä eniten stressasin sen vuoksi tuota tilannetta, koska en koe espanjan kielen taitoani vielä niin sujuvaksi, että kokisin oloni rennoksi isoa lapsiryhmää "paimentaessa". Pienten las

Voittoja ja haasteita

Kuva
Talvi ihan selkeästi tekee tuloaan ja pian täytyy kaivaa villasukat taas kaapista. Lattiat kun on kiveä. Vaikka täällä talvisinkin on päivällä 15-20 astetta lämmintä, niin yöt voi mennä lähemmäs nollaa astetta ja talot (ainakin meidän talo on sitten jatkuvasti kylmä). Kiitollisia Herralle ollaan saunasta. :) Villasukat jalkaan Arki on ollut huomattavasti helpompaa kuin vuosi sitten tullessa tänne, mutta monenlaista organisointia siinä vielä on. Meidän isoin poika meni jo ala-asteelle ja taso nousi aika reilusti ja läksyjäkin tulee lähes päivittäin. Saadaan kyllä olla kiitollisia, että lapset ovat sopeutuneet niin hyvin tänne. Mutta toki isovanhempia on lapsilla ikävä ja nyt odotamme myös isovanhempia kylään marraskuussa ja se on lapsille aina valtava ilonaihe. Järjestämme myös jättisynttärit kotonamme lapsillemme ja kutsumme kaikki kontaktit paikalle, mitä on lasten kautta saatu. Eli todennäköisesti talo tulee olemaan täynnä ihmisiä eri maista ja myös eri uskonnoistakin. Sie

Syksyn kuulumisia

Kuva
Poikien koulutaival jatkuu Täällä San Javierissa alkoi koulu vasta syyskuun alussa. Hieman tuli uusia muutoksia pojille, nimittäin Johanneksella alkoi nyt 1. luokka ja Jooelilla jatkuu esikoulu. Täällä 1. luokka alkaa jo 6-vuotiaana. Koulu pysyi samana, mutta nyt pojilla ovat välitunnit eri pihoilla. Kieltämättä hieman kannoin huolta siitä, miten Jooel suhtautuu tähän muutokseen, koska viime lukukaudella hän mielellään meni aina leikkimään isoveljensä luo välitunneilla. Iso ilon ja kiitoksen aihe onkin ollut se, että molemmat pojat ovat viihtyneet koulussa tosi hyvin! Jooelista on kasvanut reipas, nuori miehenalku. Ilo nähdä miten molemmat pojat ovat kehittyneet monella tapaa sekä saaneet rohkeutta ja reippautta. Johannes, ekaluokkalainen... Äidin rakas Jooel - Mi querido Jooel! (Bolnuevon kukkuoilla kuvaamassa erästä projektia.) Neljää eri kieltä Johannes on oppinut vuoden aikana espanjan ja puhuu sitä sujuvasti. Siitä on tullut jo hänelle toinen äidinkiel

Vauhdikas Suomi-loma

Kuva
Kuva: Tuija Huotari Suomessa 10 kuukauden jälkeen ja alkupäivien hämmennys Meidän perhe suunnisti yhdistetylle työ- ja lomamatkalle koti-Suomeen. Olimme siis heinäkuun ajan Suomessa. Jos ihan lyhyesti kuvailisin lomaa tai vain yhdellä sanalla, mieleeni tulee VAUHDIKAS! Ehdimme nähdä todella monia ystäviämme ja lähisukuamme tämän heinäkuun aikana. Teimme lisäksi neljä vierailua lähettäjäseurakuntiin lähetyskokousten puitteissa ja tapasimme monia uskonveljiä ja -siskoja tänä aikana. Mutta palatakseni aivan Suomen-reissumme alkuun, niin tullessamme Suomeen koimme vahvasti kulttuurien väliset erot. Espanjassa ei oikeastaan koskaan ole hiljaista, mutta mennessämme täällä Suomessa isoon Supermarkettiin matkamme alkupäivinä, kaikkialla oli lähes äänetöntä! Se oli hyvin erikoinen kokemus. Erikoista oli myös 10 kuukauden jälkeen kuulla joka paikassa omaa äidinkieltään, kun on tottunut lähes vuoden siihen, että kuulee pelkkää espanjaa! Minusta tuntui kuin olisin hypännyt keskelle Suomi-