Jumalan koulussa ja jouluun valmistautumista

Miten suhtautua haasteisiin?

Tässä lähiaikoina olen työssäni joutunut kohtaamaan yllättäviä tilanteita, joihin en ole voinut ennalta valmistautua. Esimerkiksi menneellä viikolla kerhotyössä jouduin todellakin ylittämään omia rajojani ja heittääntymään tilanteisiin aikalailla extempore! Perjantaisin on lastenkerho, jossa olen pienten puolella vastuussa. Kävikin niin, että muutamaa tuntia ennen isojen lasten kerho-ohjaaja ilmoittikin, että on tullut sairastapaus ja hän ei mitenkään pääse kerhoon, joten minun on pidettävä koko lapsiryhmälle itse tuo kerhokerta. Parhaimmillaan kerhossa käy yli 20 lasta. Nytkin mukana oli lähemmäs 20 lasta. Täytyy sanoa, että tilanne otti aika lujille ja sanoinkin Jumalalle lähtiessäni kerhoa pitämään, että tästä keskustellaan kun tulen takaisin kotiin! :D Ehkä eniten stressasin sen vuoksi tuota tilannetta, koska en koe espanjan kielen taitoani vielä niin sujuvaksi, että kokisin oloni rennoksi isoa lapsiryhmää "paimentaessa". Pienten lasten ryhmän olen kokenut aika sopivaksi tällä hetkellä taitoihini nähden, siinä käy noin kymmenkunta lasta. Tuo kerhokerta sujui kaikkinensa ihan hyvin, vaikka etukäteen sitä jännitinkin. Selvisin siis hengissä! :D Jumala lähetti sinne ihania apukäsiä auttamaan. Meitä olikin lopulta yhteensä kuusi naista paikalla! Olen iloinnut valtavasti noista naisista, joihin olen seurakunnan kautta saanut nyt tutustua. Olen saanut nähdä miten Jumala on nostanut heitä löytämään omaa paikkaansa seurakunnassa, tulemaan mukaan palvelemaan, oli se sitten askartelun ohjaamista lapsille, siivousta, välipalan laittamista, musisointia, opettamista ym. Kaikilla heillä on yhtä tärkeä paikka Jumalan sydämellä ja myös minun elämässä!

Iloitsen näistä rakkaista naisista ja uskonsisaristani! 

Dulce Corazón -perhekerhossa musisoitiin
ja ylistettiin Jeesusta naisten kesken! :)

Välillä olen miettinyt näiden yllättävien tilanteiden tapahtuessa, että mitä Jumala haluaa minulle niiden kautta sanoa. Hän kuitenkin tietää mun persoonan läpikotaisin, että mieluummin valmistaudun ja valmistelen asiat kunnolla kuin, että heittääntyisin tilanteisiin extempore. Onkin ollut se olo, että tämä on jotain Jumalan koulua. Hän haluaa venyttää mun pinnaa ja ehkä saada aikaan sitäkin, etten aina stressaisi asioista niin kovasti. Me ihmiset emme kuitenkaan voi elämämme käsikirjoitusta kirjoittaa valmiiksi. Vain Jumala tietää päiviemme kulun ja lukumäärän. Sen tiedon pitäisi riittää meille ihmisillekin. Toki ajattelen ja uskon, että tietynlainen suunnitelmallisuus ja asioiden organisointi kuuluu etenkin meidän suomalaisten perusluonteeseen ja olemukseen. Meille on helpompaa, jos tiedämme aika tarkkaan miten asiat menevät, tykkäämme suunnitella ja valmistella huolellisesti ne tehtävät, joista olemme kulloinkin vastuussa. Mutta! Saakoon Jumala tehdä minunkin sydämessä murtavaa työtä, luoden jotain uutta ja raikasta. Kaavoihin kangistuminen ei ole pidemmän päälle hedelmällistä, välillä on tosi terveellistä hypätä pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä.

Iitulla on rento elämänasenne, hän ei turhia stressaa! 

Mieheni vanhemmat ja pikkusisko vierailulla luonamme

Saimme reilu viikko sitten pitää vierainamme mieheni vanhempia ja hänen toista pikkusiskoaan. On aina virvottavaa nähdä läheisiä ja rakkaitaan. Olisivat voineet kyllä olla pidempäänkin kuin viikon! Lapsille heidän vierailu oli tietenkin myös syksyn/talven kohokohta. Me olimme Tommin kanssa varanneet tuon viikon osin vapaaviikoksi, jotta ehtisimme olla mahdollisimman paljon yhdessä. Kyllä täytyy sanoa, että usein sitä miettii ja kaipaa läheisiä, jotka ovat Suomessa. Ei voikaan yhtäkkiä ikäväntunteen tullessa päättää, että hypätäänpäs auton rattiin ja ajetaan mummolaan! Siihen on vain ollut pakko tottua, mutta sitäkin enemmän odottaa aina näkemistä ja heidän vierailujaan tänne Espanjaan. Viime joulu oli meille ensimmäinen täällä uudessa ympäristössä ja vieraan kielen ym. keskellä. Täytyy myöntää, että aattona itselleni tuli tippa linssiin kun oli niin ikävä omia lapsuuden perheitämme. Toki tämän on tiennyt kun lähdimme tänne kentälle, että perheet ja ystävät jäävät Suomeen ja yhteydenpito muuttaa muotoaan. Viikottain soittelemme läheistemme kanssa. Onneksi on nykyään olemassa videopuhelut ym. ja niiden kautta on mutkatonta "mennä käymään mummolassa", vaikka meri erottaakin meitä toisistamme.

Tommi ja hänen Reijo-isä, käytiin porukalla aamupalalla Cartagenassa.

Mirkku-mummi auttaa Johannesta läksyjen teossa.
Läksyjä tulee melkein joka päivä...

Mieheni sisko, Riikka. Aamukaffeella.

Jättisynttärit toivat mukavaa vaihtelua ja vipinää arkeen

Kaikki kolme lastamme ovat syntyneet näin loppuvuodesta parin vuoden välein. Johannes täytti 6 vuotta, Jooel täyttää pian 4 vuotta ja Eden täyttää vähän ennen joulua 2 vuotta. Halusimme järjestää kaikille kolmelle yhteiset Jättisynttärit ja sille viikolle kun isovanhemmatkin tulevat, niin hekin pääsevät mukaan juhliin. Juhlat pidimme seurakunnassa ja mukaan olimme kutsuneet kaikki lasten ystävät ja kaverit koulusta sekä myös seurakunnasta. Mukana olikin ihmisiä monista eri kansanryhmistä ja myös eri uskonnoista. Seurakunta oli täynnä väkeä ja vilskettä riitti. Tommi sai todistaa synttärivieraille siitä, kuinka lapsemme ovat meille Jeesuksen antamia ihmeitä. Onnittelulaulun lauloimme neljällä eri kielellä: espanjaksi, suomeksi, portugaliksi ja arabiaksi! Tunnelma oli tosi lämminhenkinen ja täynnä iloa! Järjestimme lapsille muutamia puuhapisteitä ja oli monenlaista muutakin ohjelmaa. Marokkolaisäidit toivat herkkupöytään ihania itsetekemiään leivonnaisia ja kakkuja.

Irmeli Viljanen oli tehnyt näin upean taideteoksen lapsillemme, junakakku,
jossa jokaiselle oma junavaunu kynttilöineen! Kiitos rakas Irmeli! 

Jooel puhaltaa oman junavaununsa kynttilät.

Herkkupöydän antimia...

Onnittelulaulu kajahti neljällä eri kielellä: espanjaksi, suomeksi, portugaliksi ja arabiaksi!

Ilta oli täynnä iloa ja naurua!
Ystävämme Guillermo Avilés
piti vieraille hauskan ja taidokkaan esityksen.

Eden Jacobon sylissä.

Johannes ja Jooel ja heidän rakas ystävä Sebastian.

Seurakunta oli täynnä synttärivieraita. 

Kohti joulua ja uutta vuotta...

Haastavan syksyn jälkeen seurakunnassa on virkeä ja hyvä meininki sekä lämmin ilmapiiri. Uusia kasteelle menijöitäkin on ilmoittautunut. Jumala on uskollinen aina ja Hän pitää huolen seurakunnastaan. Lasten kerhot ym. jäävät joulukuussa joulutauolle, mutta muuten joulunkin ajan on monenlaista tapahtumaa ja ohjelmaa seurakunnassa. Joulun aika ollaan tänä vuonna aika lailla töissä. Uuden vuoden yönä pidämme yhteisvoimin rukous- ja nyyttäritapahtuman seurakunnassa. Saamme seurakuntana rukouksin valmistautua tulevaan vuoteen, mikä sen mahtavampaa!
Miten muuten siellä koto-Suomessa, joko olette laittaneet jouluntunnelmaa kotiin tai leiponeet pipareita? Olisi kiva kuulla! Täällä sinänsä jotenkin vaikea virittäytyä talven tunnelmaan kun lunta ei näy missään ja tuntuu hassulta alkaa kotiinkaan virittelemään mitään jouluisia koristuksia. Täytyy myöntää, että tänä iltana tuli se olo, että taidetaanpa laittaa lasten kanssa joulukuusi täyteen tällinkiin ja sen myötä saa jo joulunajan tunnelma saapua kotiimme. Ostin tavoistani poiketen valkoisen joulukuusen. Täällä Espanjassa on ilmeisesti haastavaa saada aitoa joulukuusta kotiinsa, eikä varmaan ainakaan vielä tähän aikaan. Muutenkaan niitä ei kai ole kovin yleisesti tavallisten kansalaisten kotona, enemmänkin ne koristavat kauppakeskuksia ja liiketiloja ja ovat aika tyyriitä.
Nyt taidan iltapuhteeksi lähteä lasten kanssa virittelemään sitä valkoista muovikuusta! Palataan taas! ;)

                        -Helena-

Kiitolliset synttärisankarit: Eden 2v., Johannes 6v. ja Jooel 4v.