Ikuista taisteluako?

Meillä jokaisella on tietty mielikuva omasta kehostamme. Aina se ei välttämättä ole realistinen. Itse olen kipuillut kroppani ja painoni kanssa jo vuosikausia. Oikeastaan voi sanoa, että teini-ikäisenä se varmaankin alkoi -tietynlainen oman ruumiinsa arvosteleminen ja "sättiminen". Olen kokeillut aikuisiällä jos jonkinmoiset "ihmedieetit ja keittokuurit". Nyt äitiyden myötä olen oikeastaan tajunnut miten väärin olen kohdellut omaa kehoani. Välillä riuduttaen sitä nälkään ja välillä taas ahmien syötävää yli todellisen tarpeen. Tällä iällä, jo yli kolmikymppisenä, ei enää halua laiminlyödä omaa ruumistaan. Tuntuu, että kaikki "konstit" on käytetty ja jäljelle on jäänyt totaalinen elämänmuutos ruokailujen ja liikunnan suhteen. Olenkin ottanut tavoitteekseni tehdä ns. loppuelämän terveysmuutoksia ja päästä kokonaan "ikuisen laihduttajan" roolista. Toki toivon, että saisin karistettua vuosien aikana kertyneitä kilojakin, mutta en epärealistisesti enää toivo, että se tapahtuisi muutamien kuukausien aikana. Se ikävä asia mitä äkkinäisillä "riudutuskuureilla" saadaan aikaan on se, että kroppa menee ns. säästöliekille ja aineenvaihdunta hidastuu. Sitten kun "ihmedieetti" loppuu ja palataan takaisin tavalliseen arkeen ja ruokavalioon, kilot tulevat kavereineen takaisin. Tästä oravanpyörästä olen hypännyt pois. Ajattelen asiaa myös äitinä lasteni näkökulmasta. Haluaisin jättää heille terveen mallin liikkumisen ja syömisen suhteen. En haluaisi, että he muistavat äidin sellaisena, joka koko ajan tuskaili painonsa kanssa ja oli "ikuisella laihiksella". Kovasti haluan, että heille muodostuu terve suhtautuminen myöskin omaan kroppaansa ja painoonsa. Olisi hienoa, että he löytäisivät liikunnasta iloa ja sisältöä elämäänsä aikuisiälläkin, niin että se ei olisi mikään tylsä tai ahdistava asia. Lapsellehan liikunta on yleensä todella luontaista ja mieluista. 

Lenkkeily tuo hyvää mieltä ja laittaa endorfiinit liikkeelle!

Lenkit ovat usein minulle myös aikaa rukoukseen ja Jumalan kohtaamiseen!

Miettiessäni omaa liikuntahistoriaa, ajattelen helposti, että enhän minä ole mikään liikunnallinen tyyppi saati joku "himoliikkuja", mutta tarkemmin ajateltuna liikunta on kuitenkin aina kulkenut jollain tavalla mukana elämässä. Nuorena tykkäsin hiihtää talvisin. Teini-iässä löysin hölkkäämisen/juoksemisen ilon. Satunnaisesti olen ollut innostunut kuntosalilla treenaamisesta, mutta tällä hetkellä hölkkälenkille lähtö tuntuu jotenkin helpommalta, kengät vaan jalkaan ja ovesta ulos! Uiminen on ollut mulle todella rakas harrastus, mutta nyt kun joudun pitämään tuota kestokatetria, niin olen aika arka uimisen suhteen -infektiovaaran vuoksi. Lenkille lähtiessäni tykkään käyttää puhelinsovellusta (S Health), joka kertoo mm. ajan, kilometrimäärän ja vauhdin. Tykkään myös pitää lenkkeilystä "lenkkipäiväkirjaa", johon merkkaan kilometrit.

Koulukeskuksen takana oleva pururata on mun ehdoton suosikki!

Kerroin tosiaan, että aiemmilla nuoruuden "jojo-laihdutuksillani" olen varmaankin saanut aineenvahduntani hidastumaan ja toki jo jatkuvasti nouseva ikäkin sitä varmaan aiheuttaa! :) Olenkin innostunut kokeilemaan luonnon omia terveyspommeja. Yksi niistä on tuorepuristettu sitruuna. Tänä keväänä se on tuonut mun aamuihin kaivattua raikkautta ja piristystä! Aamuisin ja välillä myös iltaisin puristan siis puolikkaan sitruunan mehut isoon lasilliseen vettä. Sitruunahan on hampaille aika huono ja kuluttava aine, joten se kannattaa hörpätä pillin avulla. Sitruunan sanotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa ja tekevän hyvää myös vatsan toiminnalle. Tämän voin ainakin itse allekirjoittaa! Sitruuna sisältää runsaasti mm. C-vitamiinia. Joku saattaa ajatella, että no nyt Helena on sitten hurahtanut tällaiseen hömpötykseen, mutta itse en ajattele, että sitruunamehu olisi joku ihmeaine laihtumiseen, vaan että se on mulle tähän hetkeen kivan kirpakka aamuherätys ja apukeino aineenvaihdunnan herättelyyn. "Ihmedieetit" ovat toivonmukaan historiaa minun kohdallani.

Tuore sitruunan mehu tuo piristystä aamuihin!

Tässä muutamia vinkkejä, joista voi olla apua elämäntaparemonttiin:

*Älä siirrä päätöstäsi seuraavaan päivään/viikkoon, jo pienillä arjen muutoksilla voit aloittaa terveemmän loppuelämän!

*Unohda pikalaihtumiseen tähtäävät "ihmedieetit". Keskity mieluummin ajattelemaan, että muutatkin tottumuksiasi terveellisemmiksi koko loppuelämäsi ajaksi. Elämän pituinen matka!

*Aloita jokin mieleinen liikuntaharrastus, se voi olla vaikka punttien nostelua kotosalla tai reipas kävelylenkki.

*Älä kiellä itseltäsi kaikkea hyvää ruuan ja syömisten suhteen, mutta pyri kohtuullisuuteen. Jos olet sokerikoukussa, niin kannattaa olla jokunen viikko täysin ilman sokereita, että kroppa pääsee sokerinhimosta yli.

*Ota välitavoitteita: "tällä viikolla käyn niin ja niin usein lenkillä" tai "tässä kuussa pidän herkuttelupäivän joka toinen lauantai".

*Lisää vedenjuontia, se tekee hyvää koko kropalle, iholle ym.

*Jokin uusi asia, jonka haluat muodostuvan tavaksi elämässäsi, tarvitsee aluksi useita toistoja, jotta sinä totut siihen. Itselle tällainen asia on ollut mm. lenkkeily. Tietyn aikaa kun käy lenkkeilemässä, siihen jää hyvällä tavalla koukkuun ja kroppa jo kaipaakin sitten aina seuraavalle lenkille.

*Pyri näkemään itsesi arvokkaan, kauniina/komeana Jumalan luomana! Hän loi sinut juuri sellaiseksi kuin olet, eikä tehnyt kohdallasi virhettä! ("Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen." Psalmi 139:14  -Eräs rakkaimpia Raamatunpaikkojani.)

*Raamatussa sanotaan myös, että ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Kuinka arvokas tehtävä onkaan kehollamme! Pidetään siitä siis huolta!

Lenkkireissun varrelta... Kesä ja lämpimät kelit saapuivat viimein Laukaaseenkin.

Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä! (Laukaan satama)

Laukaan satama on todella kaunis kesällä!

Edenillä hymy herkässä kun on kiva ulkoilla.

Rakas hymytyttöni!

Eden-neitonen täyttää jo kohta 6kk, mihin tämä aika vilahtaa! :)

Liikkumisen ilo on tärkeää opettaa lapsillekin! (Jooel 2v. ja Johannes 4v.)

Katseet siintää jo kohti Espanjaa. Olemme pitkin kevättä tyhjänneet tätä asuntoamme. Nytkin on kirppispöytä, jonne lajittelemme sellaista tavaraa, mitä ei viitsi toisten nurkkiin säilöä. Ihan kaikkein rakkaimmat tavarat ja muistot menevät tietenkin säilytykseen. Vain pieni osa lähtee mukaamme Espanjaan. On tuntunut jotenkin puhdistavalta ja raikkaaltakin laittaa tavaraa kiertoon. Materia menettää merkityksensä kun siitä joutuu luopumaan. Olen ollut aina sellainen ihminen, että kiinnyn helposti minulle rakkaisiin esineisiin tai vaatteisiin, joihin liittyy muistoja ja onkin tullut jemmattua kaikenlaista elämän varrella. Tämän prosessin kautta on jotenkin tajunnut, että "mitään emme voi täältä saada mukaamme", ihan näin iäisyysperspektiivistäkin katsottuna. Kuitenkin, ne kaikkein rakkaimmat muistot ja tilanteet ovat talletettuina sisimpäämme ja sydämiimme vai mitä!

 Siunattua ja valoisaa viikkoa Sinulle Ystävä!

                                                                                                               -Helena-

Uusi perhepotrettikuva lähetystyöasioita varten.