Pesosten matkassa

Tuntuu, että kesä on hurahtanut hurjaa vauhtia. Tietyllä tavalla kyllä vaikuttaa, että se aivan kuin karkaa käsistä, koska muuttoon liittyvät asiat ovat päivittäin mielessä ja on ollut niin paljon monenlaista siihen liittyvää puuhaa lähes joka päivä. Nyt olemme jo purkaneet vauhdilla asunnostamme tavaraa. Se on helpottanut olotilaa, kun tietää, ettei kaikki jää sitten "viime tippaan". Nyt on paljon mennyt mm. huonekaluja lahjoituksena eteenpäin. Lahjoituksena niitä olemme aikanaan monia saaneetkin, joten miksi emme laittaisi myös lahjana niitä eteenpäin, ovatpa sitten jollekin toiselle siunauksena. Tänäänkin lähti kolme sohvatuolia uusille omistajille. Laitoinkin huvittuneena kuvaviestiä perhepiirimme yhteiseen What´s up -ryhmään, että tämäkö on nyt sitä kuuluisaa "konmaritusta" kun tavarat vähenee ja tilaa tulee lisää. Kieltämättä tuntuu jotenkin kivemmalta olla kun on vähemmän huonekaluja ym. tavaraa. Kultin kanssa Kouvolassa. Kesän ehkä ihanimpia kohokoh...

Kaksi kuukautta lähtöön. Vaikka vielä onkin paljon lähtövalmisteluja jäljellä, niin monet asiat on jo ihan hyvällä mallilla. Viimeisimpien viikkojen aikana on ollut lähtöjuhlia seurakunnissa ja olemme saaneet kokea monia rohkaisevia kohtaamisia. Valtavan kiitollisia ollaan kaikesta tuesta, mitä olemme saaneet. Tällä hetkellä fiilikset ovat hyvin odottavaiset. Toisaalta sitä odottaa jo, että pääsee lähtemään ja taas toisaalta on hyvä kun on vielä vähän aikaa hoitaa asioita sekä tavata ihmisiä täällä Suomessa. Yksi asia, mikä jaksaa aina ihmetyttää on Jumalan täsmällinen ja pilkuntarkka johdatus. On niin valtavasti taas tapahtunut asioita, joissa hänen johdatuksensa ja aikataulunsa on ollut niin tarkkaa ja täsmällistä, että sitä ei mitenkään olisi voinut saada ihmisvoimin aikaan. Kun katselee vuosien taakse, niin ymmärtää Jumalan täsmällisen johdatuksen. Kaikki tilanteet ja ihmissuhteet, jokainen hetki on ollut tärkeää Jumalan johdatuksessa ja se on tuonut meidät nyt tähän hetkeen....

Meillä jokaisella on tietty mielikuva omasta kehostamme. Aina se ei välttämättä ole realistinen. Itse olen kipuillut kroppani ja painoni kanssa jo vuosikausia. Oikeastaan voi sanoa, että teini-ikäisenä se varmaankin alkoi -tietynlainen oman ruumiinsa arvosteleminen ja "sättiminen". Olen kokeillut aikuisiällä jos jonkinmoiset "ihmedieetit ja keittokuurit". Nyt äitiyden myötä olen oikeastaan tajunnut miten väärin olen kohdellut omaa kehoani. Välillä riuduttaen sitä nälkään ja välillä taas ahmien syötävää yli todellisen tarpeen. Tällä iällä, jo yli kolmikymppisenä, ei enää halua laiminlyödä omaa ruumistaan. Tuntuu, että kaikki "konstit" on käytetty ja jäljelle on jäänyt totaalinen elämänmuutos ruokailujen ja liikunnan suhteen. Olenkin ottanut tavoitteekseni tehdä ns. loppuelämän terveysmuutoksia ja päästä kokonaan "ikuisen laihduttajan" roolista. Toki toivon, että saisin karistettua vuosien aikana kertyneitä kilojakin, mutta en epärealistisesti enä...

Eilen sunnuntaina vietimme Kiitos Laukaa -juhlat Kotikulmassa. Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Juhlaa siivittivät erilaiset koskettavat musiikki- ja lauluesitykset lyhyiden puheenvuorojen lomassa. Useassa kohtaa kyyneleet vierivät pitkin silmäkulmiani, niin lämpimiä sanoja ja lauluja sain kuulla eilen. Uskon, etten ollut ainoa, jota ne koskettivat.   Tulimme tosiaan kolmisen vuotta sitten Laukaaseen, kun mieheni tuli tänne pastorin tehtäviin paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Odotin silloin aika viimeisilläni keskimmäistä lastamme Jooelia. Seurakuntakin eli silloin tiettyä odottamisen vaihetta, tilat nimittäin sijaitsivat erään liikehuoneiston kellaritiloissa ja aloimme niihin aikoihin seurakuntana etsiä uusia, toimivampia tiloja. Jumala johdatti ihmeellisesti asioita. Saimme ostettua paikallisen baarin tilat, kun se sulki toimintansa. Seurakunta yhteistuumin remontoi ja sisusti uudet tilat kauniiksi kokonaisuudeksi. Pikkuhiljaa erilaiset työmuodot löysivät uomansa Kotikulm...